Mestaruushuuma täytti Salpahallin

8.5.2022

Tekijämiesten matka päättyi kultajuhliin

"Kausi oli kokonaisuudessaan todella pitkä ja koronasulku venytti pelit lopulta toukokuulle asti. Pelaajarosteri oli kapea kauteen lähtiessä, mutta se ei tuntunut tekijämiehiä hidastavan. 

Palataan vielä eiliseen peliin, niin siitähän muodostui valmentajan "painajainen".  3erän kohdalla Tero Seppälän pohje kramppasi. Tässä kohtaa piti kaivaa jokeri kortti Topias Kallio yleispelaajan paikalle. 

Kolmannessa erässä laitettiin muutenkin vaihtoruletti pyörimään, mikä olisi hieman herättänyt joukkuetta..MUTTA EI. 

Tässä kohtaa epätoivo alkoi ottaa valtaa, että näinköhän mestaruus lähtee Raisioon. 

4erä ilman Teroa ja mutta mitä ihmettä pelaaja nimeltä Rantalainen, kaivoi vaihdelaatikosta kuuluisan turbo vaihteen ja tämän jälkeen loppu on historiaa . 

Mestaruus oli monien sattumien summa, kyllä Kiitos kuuluu KAIKILLE!! Olit sitten Pelaaja, valmentaja, kannattaja tai Salpislainen.

 Nyt on aika hengähtää hetki, mutta parinviikon sisällä on istuttava pöytään miettiä Tekijämiesten jatkoa, koska 1sarja paikkahan olisi tarjolla ja yleisö on näyttänyt, että kysyntää kenties olisi?

VIELÄ KERRAN KIITETÄÄN YLEISÖÄ!! Tämmöstä karnevaalia ei ole 10vuoteen nähty Päijät-Hämeessä."

-Coach-

*******************************************************

Eilinen huipentui omalta osaltani kunniaan saada ripustaa kultamitalit Tekijämiesten kaulaan, huomioida upea taustatiimi ja nauttia uskomattoman yleisön luomasta tunnelmasta 2-sarjan mestaruusjuhlissa.

"Näihin kuviin tiivistyy huikea viiden vuoden tarinan huipentuma. Kukaan ei olisi alkutaipaleella pystynyt unelmoimaan mitä yhdessä voi saavuttaa!

Järjettömän hieno joukkue ja yhteisö sen ympärillä, olkaa kaikki jotenkin matkassa mukana olleet ylpeitä lentopallokulttuurin nostamisesta huipputasolle Hollolassa!"

- Matti Heinonen -